Kuurojendiakonissat

Kuurojenpapit joutuivat kirkollisten tehtävien ohella huolehtimaan myös sellaisista työtehtävistä, jotka eivät heille kovin hyvin sopineet. He toimivat muun muassa tulkkeina poliklinikoilla ja lääkärien luona, välittivät lääkäripalveluja sekä avustivat kuuroja asunnon ja työn hankkimisessa.

Kuurojenpappi Lauri Paunu joutui sodan aikana toimimaan nuoren naisen tulkkina kun tämä oli lääkärin vastaanotolla. Paunu tulkkasi sermin yli samalla kun lääkäri tutki potilastaan. Koska Paunu piti tilannetta sekä hänelle että kuurolle alentavana, hän teki yhdessä Helsingin Kuuromykkäin Auttajayhdistyksen kanssa aloitteen kuurojendiakonissan viran perustamisesta. Virka saatiin perustettua ja tehtävään valittiin vuonna 1945 sisar Eeva Malmila, jolla oli kuuroja sukulaisia.

Koska kuuroilla oli diakonissan toiminnasta positiivisia kokemuksia, keskusteltiin jo 1940-luvulla siitä voitaisiinko diakonissoja palkata lisää ja aikanaan se onnistuikin. Vuonna 1950 Tampereella työnsä aloitti sisar Martta Murto ja Oulussa Alli Rönkkömäki ja vuosikymmenten mittaan diakonissojen määrä kasvoi.

Kuurojendiakonissan perustehtävät olivat samankaltaisia kuin muillakin diakonissoilla. Lisäksi työhön kuului tulkkina toimiminen ja osallistuminen kuurojen sielunhoitoon. Kuurojendiakonissan tarvetta kuvaa hyvin se, että monet kuurot matkustivat Helsinkiin pitkienkin matkojen takaa päästäkseen lääkärin vastaanotolle viittomakielentaitoinen diakonissa mukanaan. Tulkkausta ja opastusta tarvittiin myös monissa arkielämään liittyvissä asioissa. Näitä olivat työpaikan etsiminen, virallisten asiakirjojen laatiminen, asuntoasiat, vero- ja pankkiasiat sekä oikeusasiat.

Diakonissoille kuuluivat myös monenlaiset perhe-elämään ja lastenhoitoon liittyvät kysymykset ja he pitivät pyhäkouluja, päiväkerhoja ja vanhustenkerhoja sekä diakonia- ja raamattupiirejä.