Kuurojen Liitto perustetaan
Vuonna 1896 vietettiin Turun kuurojenyhdistyksen 10-vuotisjuhlaa ja siitä muodostui maamme kuurojen ensimmäinen yleinen kokous. Tapahtumaan osallistui noin 100 henkeä ja sen aikana keskusteltiin monista kuuroille tärkeistä asioista.
Yleisten kokousten järjestämistä jatkettiin ja toinen kokous järjestettiin Helsingissä vuonna 1900. Osanottajia oli yli 200 ja kokouksen aikana käsiteltiin muun muassa yhdistystoimintaan, opetukseen, ammatteihin ja viittomakieleen liittyviä asioita. Tärkein kokouksen aikana käsitelty asia oli kuitenkin maanlaajuisen keskusjärjestön, Kuurojen Liiton, perustaminen. Liiton perustaminen oli tärkeää siksi, että kuurot asuivat hajallaan ympäri maata ja yhdistyksiä oli vain muutama. Kokouksessa valittiin liitolle johtokunta, jolle annettiin tehtäväksi sääntöehdotuksen laatiminen.
Sääntöjen mukaan liiton tehtäviin kuuluivat edunvalvonta, kuurojen elinolosuhteiden selvittäminen, henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin edistäminen, paikallisten yhdistysten perustaminen, yleisten kokousten järjestäminen sekä asiamiestoiminta ja kuurojen lehtien julkaisu. Senaatti, jolle sääntöehdotus oli toimitettu, ei kuitenkaan vahvistanut liiton sääntöjä, koska Suomen poliittista valvontaa oli tiukennettu ja valvonta ulottui yhdistyksiin saakka.
Vuonna 1905 kokoonnuttiin kolmanteen yleiseen kokoukseen Helsingissä, johon osallistui lähes 500 kuuroa. Kun poliittinen tilanne Suomessa oli helpottunut, senaatti hyväksyi liiton säännöt ja perustava kokous voitiin pitää. Ensimmäisten toimintavuosien aikana liitto teki työtä muun muassa kuurojenopetuksen, työllistymisen, sielunhoidon sekä raittius- ja urheilutoiminnan edistämiseksi.