Tavoitteet muuttuvat

Aistiviallisopetusta kehitetään – opetuksen tavoitteet muuttuvat

Malmin kaksikielisyyteen tähtäävää opetustapaa jatkettiin Suomessa 1890-luvulle asti ja opettajien joukossa oli myös lahjakkaita kuuroja. Puheen opettamisesta keskusteltiin jo Malmin aikana, mutta puheopetusta annettiin vain niille oppilaille, joilla oli siihen taipumusta.

Viittomakielen käyttöä kuurojenopetuksessa alettiin Euroopassa arvostella 1800-luvulla. Puhemenetelmän kannattajat ajattelivat, että ilman puhetta ei ollut ajattelua ja että viittomakielen käyttö hidasti puheen ja näin ollen myös ajattelun kehittymistä. Opetusta tuli siis antaa puheella ja puhetta tuli käyttää myös oppituntien ulkopuolella.

Puhemenetelmän voittoon viittomamenetelmästä on katsottu vaikuttaneet myös teollistumisen, nationalismin ja evolutionismin. Evolutionismin mukaan viittomakieli nähtiin primitiivisenä ja taantuneena kielenä. Kansallisuusaate puolestaan painotti, että kansan tunnusmerkki oli sen käyttämä yhteinen puhuttu kieli. Teollistuvan yhteiskunnan keskeinen vaatimus oli tehokkuus ja näin ollen koulutuksen tuli palvella työvoiman tarvetta. Katsottiin, että puhetaito oli kuuroille työelämän kannalta viittomakieltä hyödyllisempi.

Suomessa puhemenetelmä otettiin ensimmäisen kerran käyttöön Kuopion kuurojenkoulussa. Koulun opettajana toimi G. K. Hendell, joka oli tutustunut menetelmään opintomatkoillaan. Kun Hendell tuli koulun johtajaksi vuonna 1874, hän alkoi kokeilla puhemenetelmän tehoa oppilaisiinsa. Hänen ajatuksenaan oli, että kaikkien oppiaineiden oli palveltava myös puheopetusta.

1870-luvulla aistivialliskoulujen opettajien kotimaisissa ja pohjoismaisissa kokouksissa keskusteltiin puhemenetelmän käyttöönotosta. Puhemenetelmää kannatettiin, mutta toisaalta nähtiin myös viittomien käytön tarpeellisuus. Puhemenetelmä sai virallisen aseman vasta kun Suomeen perustettiin komitea pohtimaan aistivialliskoulutusta. Komitea suositti puhemenetelmän käyttöönottoa ja sen tekemän ehdotuksen pohjalta tuli vuonna 1892 voimaan asetus, joka sisälsi ohjeet kuurojenkouluissa käytettävistä opetusmetodeista.

Ensisijaiseksi opetusmenetelmäksi tuli puhemetodi ja vain niitä oppilaita, jotka eivät menestyneet puhemenetelmällä, opetettiin huuliltaluvun ja kirjoittamisen avulla Mikkelissä. Vain Pietarsaaressa ns. yli-ikäisten opetuksessa oli sallittua käyttää viittomia kirjoituksen ohessa. Puhemenetelmään siirryttiin kuitenkin maamme kuurojenkouluissa vähitellen ja eri tahtiin.

Asetuksessa määriteltiin myös koulujen johtajien ja opettajien pätevyysvaatimukset. Johtajalla tuli olla akateeminen tutkinto ja opettajan tuli olla suorittanut kansakouluseminaarin. Lisäksi heillä tuli olla suoritettuna koulutus- ja harjoittelujakso eli auskultointi. Vuoden 1892 jälkeen ei kouluihin enää palkattu kuuroja opettajia, vaikka osa jatkoi työtään vielä muutamia vuosia tämän jälkeen.