Työ monipuolistuu ja kasvaa

Kuurojen Liiton toiminta pysyi pitkään varsin samanlaisena. Syynä oli se, että toiminnan kasvattamiseen ei ollut riittäviä määrärahoja. Tästä esimerkkinä on, että liiton sihteeri oli pitkään sen ainoa työntekijä. Tämän lisäksi lainsäädäntö oli syrjivää eikä viittomakieltä arvostettu. Tämä oli syynä siihen, että kuurot eivät voineet saavuttaa tasa-arvoista asemaa yhteiskunnassa.

1950-luvun lopulla liiton talous parani valtion ja Raha-automaattiyhdistyksen kasvaneen tuen myötä ja toiminta lähti kasvuun. Tämän myötä voitiin yhdistyksiä tukea ja tehdä myös viittomakielityötä. Lisäksi liiton toimintaan tuli vähitellen mukaan nuoria kuuroja, jotka alkoivat määrätietoisesti työskennellä kuurojen aseman parantamiseksi. Organisaatiota uudistettiin ja työhön mukaan tuli vapaaehtoisvoimin toimivia toimikuntia. Tuon ajan tärkeitä vaikuttajia olivat Jaakko Väisälä, Runo Savisaari, Emil Mattila, Ragnar Östman ja Aura Ahlbäck. Tärkeitä asioita, joita tuolloin ajettiin, olivat viittomakielen aseman kohentaminen, konsulentti- ja tulkkikysymykset sekä nuorisotoiminta. Kokopäiväistä henkilökuntaa palkattiin edunvalvontatyöhön 1970-luvulla ja 1980-luvulla vaikuttanut kuurotietoisuusliike muutti kuurojen käsitystä itsestään ja kielestään.

Vähitellen tehokkaampi varainhankinta ja valtion tuen kasvu paransivat liiton toimintaedellytyksiä. Järjestötoimintaa ja tiedotusta kehitettiin, sosiaaliohjaajien verkosto saatiin aikaan ja myös viittomakielisihteeri aloitti työnsä. Myös uudet vahvat vaikuttajat aloittivat työnsä liitossa. Heitä olivat muun muassa Jarmo Narmala, Esko Sänkiniemi ja Liisa Kauppinen.

1980-luvulla liitto oli jo kasvanut kooltaan sellaiseksi, että tarvittiin organisaation kehittämistyötä ja näin vähitellen muodostuivat eri osastot ja yksiköt. Merkittävällä tavalla toiminnot lisääntyivät, kun 1980-luvun lopulla muutettiin kuulojärjestöjen monitoimitaloon Valkeaan Taloon. Siellä aloittivat toimintansa muun muassa Kulttuurikeskus, Kuurojen Kansanopisto ja videotuotantokeskus.