Matkapapin monipuoliset tehtävät

Kuurojenpapit toimivat valtion virassa, niinpä heidän työnsä puitteet määritteli senaatti ja käytännön ohjeet laadittiin tuomiokapituleissa. Matkapappien tehtävänä oli järjestää jumalanpalveluksia ja sielunhoitoa, pitää rippikoulua sekä huolehtia kirkollisista toimituksista omalla toimialueellaan. Myös kristillisen kasvatuksen merkitystä painotettiin ja he myös huolehtivat kuurojen lasten ohjaamisesta kouluihin. Lisäksi he pitivät luetteloita alueensa kuuroista.

Jo ennen kuin matkapapit valittiin tehtäviinsä, esitettiin että he voisivat toimia myös Kuurojen Liiton asiamiehinä. Käytännössä tämä tarkoitti, että he huolehtisivat kuurojen henkisestä ja taloudellisesta hyvinvoinnista muun muassa pitämällä esitelmiä sopivista aiheista. Katsottiin myös, että heidän tuli selvittää kuurojen kotioloja ja toimeentuloa sekä avustaa heitä oikeuden edessä. Papit joutuivat työssään toimimaan niin sosiaalityöntekijöinä kuin tulkkeinakin, koska viittomakielen taitoista henkilöä tarvittiin monissa arkielämän tilanteissa.

Matkapapeilla oli velvollisuus matkustaa omalla toimialueellaan kahdeksan kuukauden ajan vuodessa. Muun ajan he toimivat omassa asuinkaupungissaan. Matkapapit saapuivat piiriinsä kuuluville paikkakunnille yleensä kerran vuodessa ja heidän pitämänsä hartaustilaisuudet keräsivät väkeä laajemminkin lähiseuduilta. Kun kuurojenpapit aloittivat toimintansa, oli kuurojen alan yhdistyksiä vain noin viidellätoista paikkakunnalla ja maaseudulla kuuroille tarkoitettua toimintaa ei ollut juuri lainkaan. Niinpä kuurojenpappien järjestämät tilaisuudet tarjosivat kuuroille myös mahdollisuuden tavata toisiaan ja niillä oli siis myös tärkeä sosiaalinen merkitys. Yhteyttä papit pitivät kuuroihin seurakuntalaisiinsa myös kiertokirjeiden avulla ja vuonna 1938 alettiin julkaista Hiljainen Seurakunta -lehteä, jossa oli hengellisiä kirjoituksia ja käsiteltiin ajankohtaisia asioita.

Kirkon kuurojentyön alettua, syntyi eri puolilla Suomea kokoontumismuotoja, jotka muodostuivat perinteiksi. Merkittävin näistä oli kuurojen kirkkopäivät. Ensimmäiset niistä järjestettiin Tampereella vuonna 1908. Kirkkopäivistä tuli perinne ja ne kestivät yleensä pari päivää. Osanottajia tuli järjestämispaikkakunnan lisäksi lähitienoilta ja niissä oli hartaustilaisuuksien lisäksi sivistävää ohjelmaa. Kirkkopäivät muodostuivat sotien jälkeen tärkeimmäksi kokoontumismuodoksi jumalanpalvelusten ohella. Sisältö muuttui hengellisemmäksi ja yleissivistävät aiheet jäivät syrjään. Kirkkopäiviä järjestämässä olivat usein paikallisyhdistykset. Kuuroja kokosivat yhteen myös raamattupiirit, joita olivat järjestämässä usein kuurojensisaret.