Kuurotietoisuusliikkeen synty ja sen tavoitteet

Yhdysvalloissa 1960-luvulla erilaiset vähemmistöt ja kansalaisryhmät alkoivat vaatia yhtäläisiä oikeuksia valtaväestön kanssa. Kun samanaikaisesti kulttuurien erilaisuutta alettiin paremmin ymmärtää, muuttui myös suhtautuminen viittomakieleen hyväksytymmäksi. Syksyllä 1972 perustettiin Deaf Pride- (myös Deaf Awareness) -liike. Sen alkuna pidetään sitä, kun Gallaudet Collegen kuuro viittomakielen opettaja ja myöhemmin tutkija Barbara Kannapell alkoi koota yhteen kuuroja, kuurojen lasten vanhempia ja kuurojen parissa työskenteleviä. Liikkeen tarkoituksena oli kohottaa kuurojen itsetuntoa, rohkaista käyttämään viittomakieltä sekä opettaa kuurojen kulttuuria. Suomessa liikettä alettiin kutsua kuurotietoisuusliikkeeksi.

Kuurotietoisuusliikkeen juuret voidaan nähdä myös kansainvälisen kuurojenyhteisön sisällä. Kuurot olivat jo sukupolvien ajan ymmärtäneet, että heillä oli oma kulttuuri, koska he olivat kyenneet säilyttämään kielensä oralismin aikana. Kun valtaväestön asenteet olivat vähitellen muuttuneet, saivat kuurot paremmat mahdollisuudet kielensä ja kulttuurinsa kehittämiseen sekä tasa-arvon ajamiseen.

Kuurotietoisuusliikkeen piirissä haluttiin myös, että kuurot voisivat kehittää itsetuntemustaan. Kuurotietoisuuteen kuului siis, että kuuron tuli oppia vaatimaan tasapuolista kohtelua, mutta myös kasvamaan yksilönä, joilla on ehjä minäkuva ja positiivinen identiteetti.