Sisäoppilaitoksessa
Sisäoppilaitoksessa
Lukekaa teksti Sisäoppilaitoksessa
Miettikää seuraavia asioita
Mitä tarkoittaa, jos koulu on sisäoppilaitos?
Mitä hyviä puolia kuuroille lapsille oli siitä, että kuurojenkoulut olivat ennen sisäoppilaitoksia?
Entä mitä huonoja puolia kuurojen lasten kannalta sisäoppilaitoksissa oli?
Katsokaa yhdessä kuvaa tyttöjen asuntolahuoneesta samalla sivulla.
Kuvan katsomisessa voi hyödyntää keskustelevaa kuvan tarkastelua eli VTS-menetelmää (Visual Thinking Strategies):
Osallistujat katsovat kuvaa ensin hetken hiljaa. Ohjaaja aloittaa kysymällä ”mitä kuvassa on meneillään?” Kaikki saavat vastata. Ohjaaja ei arvota vastauksia, vaan vahvistaa havainnot tekemällä parafraasin eli sanomalla ääneen toisin sanoin osallistujan tekemän havainnon. Ohjaaja voi tehdä myös tarkentavia kysymyksiä, kuten ”mikä kuvassa sai sinut ajattelemaan sitä minkä sanoit” Ohjaaja ei myöskään lopussa ”kerro oikeaa vastausta” vaan kiittää kaikkia osallistujia.
Lisää tietoa menetelmästä esimerkiksi museopedagogi Satu Itkosen esitelmästä, joka löytyy tästä linkistä.
Miettikää seuraavia asioita
Millainen tunnelma kuvassa on?
Kuvittele, että olet kuuro lapsi 1900-luvun alussa ja käyt kuurojenkoulua kaukana kotoa. Kirjoita kirje kotiin, jossa kerrot koulunkäynnistäsi ja tunnelmistasi.